Voiko saman kirjan lukea uudellen ja mitä järkeä siinä on?

Helppo vastaus: Totta kai voi. Oma mottoni kirjoihin liittyen saattaisi mennä suurinpiirtein näin: Sitä parempi kirja, mitä useammin olen sen lukenut. Perheenjäseneni ja lähisukulaiseni eivät ole koskaan ymmärtäneet tapaani lukea samaa kirjaa useaan kertaan. Olen pienestä asti lukenut samoja kirjoja useita kertoja ja lainannut samaa kirjaa yhä uudelleen kirjastosta. On kirjoja, joiden lukemiseen ei vain kyllästy, vaikka kirjaa ei periaatteessa enää edes tarvitse lukea kunnolla, sillä tarinan muistaa muutamien lauseiden avulla. En tiedä muita henkilöitä, jotka lukisivat kirjoja kahta kertaa useammin. Uskon, että heitäkin on olemassa ja olen vain syntynyt tässä asiassa erimieltä olevien ihmisten keskelle.

Kirjojen uudelleenlukemisen suurin hyöty on mielestäni se, että ensimmäisellä lukukerralla ei välttämättä huomioi kaikkea. Itse huomaan ainakin seuraavani vain pääjuonta ja haluan päästää nopeasti ratkaisuun. Toisilla lukukerroilla tulee kuitenkin huomioitua enemmän kaikkea muuta kuin juonen kohtia, jotka totta kai muistaa parhaiten. Tällöin saa esimerkiksi aikaa tutustua kirjan henkilöihin paremmin, jolloin pääsee syvemmälle kirjan henkilöiden ajatusmaailmaan. Mietin usein sitä, että ihmiset kehuvat kirjaa, mutta eivät koskaan enää lue sitä. Itse haluan usein palata lukemiini kirjoihin uudelleen, sillä haluan kokea tarinan uudelleen. Kirjojen lukukertojen välillä voi tapauksesta riippuen olla puoli vuotta tai useita vuosia. Ärsyttävintä on ehdottomasti se, kun unohtaa kirjan nimen, eikä löydä sitä enää millään kirjastosta

Yhden huonon ominaisuuden juonen muistamisen lisäksi olen huomannut. Juonen muistaminen ei itseäni haittaa, sillä lukemisessa ei silloin tarvitse olla niin tarkka. Olen huomannut keksiväni kirjoihin kohtauksia tai yhdistäväni kirjojen kertomuksia keskenään. Muutaman kerran olen jopa pettynyt siihen, kun kirja ei olekaan sisältänyt kohtaa, jonka selkeästi muistin. Olen myös yrittänyt etsiä kirjoista kohtia selailemalla ja lopulta päättänyt lukea koko kirjan uudestaan, mutta etsimääni kohtaa ei ole koskaan tullutkaan vastaan.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Bujo ilman koristeluita vai itse piirretty kalenteri?

Postikorttinauha ja viikko bloggausta

*Tähän kliseinen otsikko onnellisuudesta*