Parhaat ja inspiroivimmat kirjat: Kansi hempeän vaaleanpunainen, mutta...

Kansi hempeän vaaleanpunainen, mutta sisältö punaisen kaikkia eri sävyjä. Kyse on Prinsessapäiväkirjoista ja nimenomaan kirjoista, eikä leffoista. Leffat nähneenä kuvitelmasi kirjoista saattaa olla lastenkirjamainen, mutta todellisuudessa elokuvat eivät vastaa kirjoja millään tavalla, kuten kirjoissakin todetaan...
(Saattaa sisältää spoilereita kirjoista ja elokuvista)

Tämän minun näkökulmastani terveellisen iltapalan (spelttimuroja ja hedelmämehua) lomassa ajattelin kirjoittaa ensimmäistä postaustani oikeista aiheista. Haluan vihdoinkin päästä jakamaan kokemuksiani kirjoista, jotka ovat muuttaneet ajatusmaailmaani, näkemystäni maailmasta tai vaatemieltymyksiäni. Prinsessapäiväkirjat- kirjasarjan löysin jo joskus alakoulun puolella, mutta yläkoulussa kahlasin sarjaa tosissani läpi. Ensimmäiset kolme kirjaa olen lukenut lukemattomia kertoja, mutta kahdeksannetta en ole vieläkään kokonaan saanut luettua, sillä sitä en ole kirpputorilta löytäny ja omaksi saanut. Alan jo ehkä pian olemaan liian vanha näille kirjoille ja kirjatkin liian vanhoja, sillä kirjastossa ne on jo siirretty varaston puolelle. Prinsessapäiväkirjat ovat kuitenkin muuttaneet pukeutumistyyliäni ja ajatusmaailmaa itseeni liittyen, sillä maihari-tyyppiseen kenkien käytön olen matkinut täysin tästä kirjasarjasta. Toisaalta kirjasarja on opettanut minua uskomaan itseeni ja saanut minut ajattelemaan päiväkirjan kirjoittamista terapian ja avautumisen takia.

Kirjojen päähenkilö Mia on ollut minulle aina hyvin samaistuttava henkilö, vaikkei elämässäni ole suuria muutoksia tapahtunutkaan. Kirja on kuitenkin kuin lukisi hänen päiväkirjaansa, joten pessimistisen henkilön lyhyitä välillä minuutinkin välein kirjoitettuja merkintöjä on hauska lukea ja niihin on usein helppo samaistua. Samaistuttavuus johtuu kohdallani myös tarkkailija roolista, josta Miakin useimmat tapahtumat kirjoittaa. Hän pohtii asioita itsekseen ja jakaa kavereidensa kanssa usein vain pienen osan ajatuksistaan. Henkilöhahmoista on kirjoissa, joita luen paljon, tulee minulle usein yhtä todellisia kuin oikeista ystävistä, sillä näitä kirjoja lukiessa eläydyn täysillä Mian mielenliikkeisiin ja samaistun häneen, vaikkei elämässäni olisi  mitään vastaavaa.

Kirjoista tehtyihin elokuviin olen kuitenkin hieman pettynyt, kuten on mielestäni kirjojen kirjoittajakin Meg Cabot. Elokuvat ovat mielestäni ihan hyviä, mutta oikeastaan ainoa yhtäläisyys kirjoihin on se, että Mia saa tietää olevansa prinsessa vasta 14-vuotiaana. Suurimmat asiat, jotka ovat kirjoissa toisella tavalla ovat esimerkiksi tapahtumien sijainti New Yorkin ulkopuolella, Mian isä on kuollut syövän sijasta, Mian isoäiti on hänelle ystävällinen ja Genovia (maa, jonka prinsessa Mia on) sijaitsee Ranskan ja Espanjan välissä Ranskan ja Italian sijaan. Tapahtumat eivät myöskään liity millään tavalla kirjan tapahtumiin, joten on ymmärrettävää, miksi kirjailija kirjoittaa teoksessaan suurinpiirten näin:

"Mia, näitkö jo sen elokuvan mikä on tehty elämästäsi?"
"Ai sen, jossa isoäidistäni oli tehty kiltti ja isäni oli muka kuollut"

Itse olen ajatellut tämän liittyvän elokuviin, sillä on hauska ajatella kirjailijan olevan pettynyt kirjasta tehtyyn elokuvaan ja kertovan sen omassa kirjassaan vaivihkaa. Myös jossakin myöhemmässä kirjassa on viittau elokuvaan tyylillä:

"Osaisimpa oikeasti ampua jousipyssyllä, kuten siinä elämästäni tehdyssä elokuvassa väitettiin."


Tässä vaiheessa kirjoittamista iltapalani on jo muuttunut muotoon suklaakeksi, joten taitaa olla sopiva kohta lopettaa kirjoittaminen. Tervemenoa terveellisyys, tervetuloa verisuonitaudit!